• VALIKKO

Noutokukko noutaa isot jäte-esineet suoraan kotoa

Noutopalvelu palvelee ensisijaisesti kerros-, rivi- ja omakotitalouksia. Palvelu on käynnistynyt vuonna 2013 ja hakualueena on Kuopio (myös Maaninka ja Nilsiä), Pieksämäki, Suonenjoki ja Siilinjärvi. Palvelun ideana on tarjota kotitalouksille isojen jäte-esineiden nouto suoraan kotoa. Tavaroiden noutoja tehdään kolmena päivänä viikossa ja valittavana on kaksi eri noutoaikaa.

Tilauksen voi tehdä verkossa tai puhelimitse. Tavaroiden tulee olla siirtovalmiina ja purettuna osiin sovittuna noutoajankohtana. Palvelu toimii kahden noutomiehen voimin.

Vuonna 2017 palvelu on tarkoitus avata koko yhtiön toimialueelle. 

                            





Kuva: Palvelu on saanut positiivista palautetta,
varsinkin joustava palvelu noutoaikojen suhteen.

Noutokukko-palvelu
Tilaukset

  2013 2014 2015
Suonenjoki 0 0 1
Siilinjärvi 3 19 8
Pieksämäki 0 7 4
Maaninka 5 2 0
Kuopio 27 78 62