• VALIKKO

Noutokukko noutaa isot jäte-esineet suoraan kotoa

Isojen jäte-esineiden noutopalvelu Noutokukko palvelee kotitalouksia. Palvelu käynnistyi vuonna 2013 ja se laajeni toukokuussa 2017 koko toimialueelle. Palvelun ideana on tarjota kotitalouksille isojen jäte-esineiden nouto suoraan kotoa. Tavaroiden noutoja tehdään kolmena päivänä viikossa ja valittavana on kaksi eri noutoaikaa.

Tilauksen voi tehdä verkossa tai puhelimitse. Tavaroiden tulee olla siirtovalmiina ja purettuna osiin sovittuna noutoajankohtana. Palvelu toimii kahden noutomiehen voimin.
 

Keväällä 2017 palvelu laajeni koko toimialueelle.

Noutokukko tilausten määrä

  2013 20014 2015 2016 2017
Tilausmäärä 35 106 75 84 178

 

 


Lavakukko isojen jätemäärien kuljetukseen
 

Uutena palveluna otettiin keväällä 2017 käyttöön Lavakukko. Palvelu tarjotaan koko toimialueelle esimerkiksi talkoita tai remonttia varten. Isot määrät siivous- ja remonttijätettä, puuta, metalliromua tai puutarhajätettä voidaan kuljettaa kotitalon tai taloyhtiön pihasta käsittelyyn vuokrattavan lavan kyydissä. Hinta sisältää lavavuokran (1-4 vrk), kuljetuksen ja jätteen käsittelyn.


Tavaroita uudelleen käyttöön Kiertokukon kautta

Kuopion Pikkukukko lajitteluasemalla avattiin Kiertokukko-kontti. Kiertokukon kautta ohjataan käyttökelpoisia tavaroita kuten harrastusvälineitä uudelleenkäyttöön. Kuopion lajitteluasemalla asioiva voi halutessaan jättää esimerkiksi käyttökelpoisen polkupyörän Kiertokukkoon. Kiertokukko on avoinna lajitteluaseman ollessa auki, jolloin asiakkaat voivat ottaa Kiertokukosta veloituksetta mukaansa itselleen tarpeellisen tavaran.

Kiertokukko laajenee koko toimialueelle vuonna 2018.