• VALIKKO

Ympäristökouluttajan tunnit toukokuussa 2016

Ympäristökouluttaja Anja Räisänen kiersi toukokuussa seitsemällä koululla Juuassa, Kuopiossa, Lieksassa, Nurmeksessa, Suonenjoella, Tervossa ja Valtimolla. Tuntien aiheina oli alakoululaisille lajittelu ja kierrätys ja yläkoululaisille lajittelu ja jätteen määrän vähentäminen. Tuntien aikana tavoitettiin yhteensä yli 550 oppilasta.

Oppitunnin mittaisen hetken aikana alakoululaisten kanssa lajiteltiin ryhmittäin roskia ja lajittelun jälkeen katsottiin yhdessä, miten lajittelu oli onnistunut. Lisäksi ympäristökouluttaja kertoi, miten lajitellut roskat kiertävät uusien tuotteiden materiaaliksi. Tunnilla mietittiin myös, mistä luonnossa saadaan esimerkiksi kartongin ja metallin raaka-aineita.

Yläkoululaisten tunnin alussa tehtiin pari-/ryhmätehtävä, jossa mietittiin, paljonko uusia vaatteita on tullut hankittua viimeisten kolmen kuukauden aikana, ja montako puhelinta on omistanut. Tehtävän aikana vastattiin myös kysymyksiin, onko lajittelulla merkitystä, ja mikä tekee kenetkin onnelliseksi. Ympäristökouluttaja kertoi kestävästä kehityksestä, rajallisista luonnonvaroista sekä ekologisesta jalanjäljestä. Tämän jälkeen katsottiin yhdessä parien/ryhmien vastaukset kysymyksiin ja pohdittiin niiden kautta jätteen määrän vähentämistä, miksi lajittelulla on merkitystä, ja mikä tekee meidät oikeasti onnelliseksi – materiaalinen vai sosiaalinen vauraus?

KIERTOO! – Kierrätysvalistusta teatterin keinoin

Syyskuussa starttasi KIERTOO!-kiertue, joka herätteli miettimään jätteen määrän vähentämisen ja kierrätyksen merkitystä. Rytmin ja ilon täyteisen kompostimusikaalin hahmot, Kierrätyskissa, Ammattinainen ja Lasigerbiili sekä heidän kaverinsa Roskis, Maapallo ja Muovis-hamsteri kertoivat alakoulujen oppilaille, miten monella tavalla maapallon pelastaminen on mahdollista. Esitykset on tuotettu yhteistyössä kulttuuriosaamiseen erikoistuneen Anya Productionsin kanssa. Jätekukon tukemia esityksiä tarjottiin syksyllä 2016 Juankosken, Kuopion ja Siilinjärven alakouluille. Kiertueviikolla kierrettiin kuudella koululla tavoittaen yli 890 oppilasta. Esityksiä tarjotaan 2017 keväällä ja syksyllä toimialueen muiden kuntien alakouluille. Yhteensä tuettuja esityksiä on saatavilla 45 ja ne toteutetaan 15 kiertuepäivän aikana.

Tähteitä nolla! -ruokajätteen vähentämiskampanja sai jatkoa

Jätekukko haastoi Tähteitä nolla! -kampanjalla jälleen toimialueen alakoulut mukaan ruokajätteen vähentämiskampanjaan Euroopan jätteen vähentämisen viikolla marraskuussa. Haasteeseen tarttui 25 ala- ja yhtenäiskoulua 14 kunnasta. Kouluissa ruokaili päivittäin yli 4 760 oppilasta. Kampanja näkyi kouluilla julisteina ruokalan sisääntuloissa sekä pieninä infoständeinä ruoka- ja astioiden palautuslinjastojen luona.

Keittiöhenkilökuntaa pyydettiin seuraamaan kampanjaviikolla syntyneen ruokahävikin määrää ja seurannan mukaan 67 %:lla kouluista lautajätteen määrä väheni. Lopuissa se pysyi melko lailla samana verrattuna normaaliin viikkoon ja vain muutamassa määrä hieman nousi. Huomionarvoista on, että osalla kouluista lautasjätettä syntyi normaali viikollakin todella vähän, joten määrän pienentäminen entisestään kampanjaviikolla oli haastavaa. Kampanjan tavoitteena oli herättää oppilaissa ajatuksia kouluruokailusta ja ruokahävikistä sekä siitä, miten omat valinnat vaikuttavat hävikin määrään. Seurannan perusteella tavoite saavutettiin hyvin.

Kampanjaan osallistuneiden koulujen kesken arvottiin palkinnoksi jäätelöt yhden koulun oppilaille. Arpaonni suosi Tervon yhtenäiskoulua ja he herkuttelivat jäätelöillä joululoman jälkeen.

Roskasakin seikkailut jatkuivat

Lokakuussa Roskasakin seikkailut jatkuivat Lastenteatteri Hermannin Roskasakki ja Papanamaan kartta -nimisessä näytelmässä. Näytelmän käsikirjoitus perustuu Tatu Kokon samannimiseen lasten kirjaan, joka on jo kirjailijan neljäs Roskasakki-kirja. Lastenteatteri Hermannin ohjelmistossa on ollut aikaisemmista kirjoista tehdyt suuren suosion saavuttaneet näytelmät. Perhepäivää vietettiin lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina ja yhtiö järjesti sen yhteydessä teemaan liittyvää askartelua roskista sekä Vähemmän jätettä -visan. Visan, jonka aiheena oli ruoka- ja tekstiilijätteen vähentäminen, palkintona arvottiin viisi Roskasakki-kirjapakettia. Näytökset tavoittivat tänä syksynä yhteensä 1 250 katsojaa.

Yrityskylä Itä-Suomi

Yrityskylän toiminta jatkui keväällä ja syksyllä tavoittaen 3 720 pohjoissavolaista 6-luokkalaista oppilasta ja heidän opettajansa. Oppilaat pääsevät kokeilemaan taitojaan Kuopioon rakennetussa Yrityskylä-pienoiskaupungissa, jossa he toimivat mm. Jätekukko-nimisessä yrityksessä hoitaen toimitusjohtajan, käyttöpäällikön, palveluneuvojan ja jäteasemanhoitajan tehtäviä. Osana pienoiskaupunkia koululaisille jää kuva myös toimivan jätehuollon tärkeydestä osana yhteiskuntaa. Yrityskylän kautta oppilaat myös oivaltavat oman roolinsa osana yhteiskuntaa ja he saavat positiivisia kokemuksia työelämästä. Jätekukko tukee Yrityskylä Itä-Suomen toimintaa vielä lukukaudella 2017–2018.